Ekkodalen (Kaikulaakso)

Ekkodalen eli Kaikulaakso on Tanskan pisimmän halkeamalaakson vaikuttavin osuus, joka halkoo suurta Almindingenin metsää keskellä Bornholmia. Noin kilometrin matkalla polku kulkee pystysuorien graniittiseinämien välissä, jotka kohoavat jopa 20 metriä laakson pohjan yläpuolelle ja ovat paikoin tuskin 70 metrin päässä toisistaan. Taputa käsiäsi tai huuda kohti kallioita, ja äänesi palaa sydämenlyönnin kuluttua — juuri se kaiku, joka antoi laaksolle nimen ja on ilahduttanut kävijöitä jo yli kahden vuosisadan ajan.

Koko halkeamajärjestelmä ulottuu noin 12 kilometrin matkalle Vallensgård Mosen kosteikolta Almindingenin läpi ja edelleen Flæskedalin, Kløvedalin ja Kelseådalin kautta Saltunaan saaren koillisrannikolle, mutta varsinainen Ekkodalen on kuuluisa ydin Ekkodalshusetin lähellä. Laakso on syntynyt vanhan siirroksen kohdalle Bornholmin kovaan peruskallioon, ja länsipuolen jyrkkiä rinteitä kutsutaan nimellä Styrtebakkerne.

Paikkaa ei aina kutsuttu Ekkodaleniksi. Alun perin se oli Kodalen, Lehmälaakso, vuoden 1658 kuninkaallisen asetuksen mukaan, joka myönsi seudun talonpojille vapaan laidunoikeuden täällä; runollisempi nimi ilmestyi noin vuonna 1746. Laakson nykyinen luonne on suurelta osin Hans Rømerin ansiota, joka toimi Bornholmin ensimmäisenä kuninkaallisena metsänvartijana vuosina 1800–1836 ja joka aitasi alueen kivimuurilla vuonna 1809 ja istutti metsän, josta tuli Almindingen — nykyään Tanskan kolmanneksi suurin metsä.

Yksi yksityiskohta palkitsee uteliaan. Hienoin kaiku ei kuulu missä tahansa vaan Hans Christian Ørstedin lähteellä, vanhalla pyhällä kaivolla, jolla uskottiin pitkään olevan parantavia voimia, noin kahdenkymmenen metrin päässä polkua pitkin Ekkodalshusetia vastapäätä. Lähde muistuttaa fyysikko Ørstedistä, joka kartoitti Bornholmin geologiaa vuonna 1819 ja ystävystyi metsänvartija Rømerin kanssa. Laaksoon on ripoteltu hiljaisia muistomerkkejä — hyväntekijä Marie Kofoedille, Rømerille itselleen ja nuorelle partiolaiselle Johannes V. Andersenille, joka putosi kuolemaansa kallioilta vuonna 1947 — vakava muistutus pysyä merkityillä poluilla.

Vierailu on todellinen nautinto. Hyvin hoidetut polut ja puuportaat johtavat alas laaksoon ja ylös näköalapaikoille jyrkänteen reunalle, saniaisten, sammaleisten lohkareiden ja korkeiden vanhojen pyökkien ja tammien ohi. Itse ydinlaakson läpi kävely kestää noin tunnin, mutta reittiä voi helposti pidentää nousemalla laakson reunan näköalapaikoille tai jatkamalla syvemmälle metsään. Sisäänkäynnillä sijaitseva Ekkodalshuset tarjoaa virvokkeita, tietoa ja luontevan lähtöpisteen, ja polkuverkosto liittyy pidempiin reitteihin Almindingenin halki, muun muassa nousuun Rytterknægtenin näkötorniin, josta avautuu näkymä yli koko saaren. Itse laakson pohja on melko tasainen, mutta portaat ja epätasainen, toisinaan mutainen maasto tekevät täydellisen pyörätuolipääsyn vaikeaksi; yläpuolen näköalapaikoille pääsee portaita pitkin.

Kevät ja alkukesä ovat lumoavia, kun pyökit puhkeavat lehteen ja valkovuokot peittävät metsänpohjan valkoisella maton kaltaisella kukinnallaan, kun taas syksy tuo mukanaan kultaiset värit, sienten runsauden ja syvän hiljaisuuden, joka kantaa kaikua kaikkein parhaiten. Kesä on vilkkainta aikaa, ja laakso voi olla täynnä perheitä ja lapsia, jotka kokeilevat innoissaan huutojaan kalliota vasten ja odottavat vastauksen palaavan.

Perille on helppo päästä. Ekkodalen sijaitsee keskellä Bornholmia, noin vartin ajomatkan päässä Rønnestä ja lähellä Aakirkebyä, ja Ekkodalshusetin luona on pysäköintialue. Kesäisin saaren bussiverkosto ja monet merkityt pyöräreitit Almindingenin halki tuovat sinut lähes laakson reunalle, joten se on hieno pysähdyspaikka pidemmän päivän aikana Bornholmin vehreässä sisämaassa.